Tänään olin kaupungilla, oli raskasta esittää iloista ja nauravaa tyttöä kun sisällä pyörii surun myrsky sekä kyynelten valtameri. Korulaatikossani on puukko, pieni ja terävä (jos mietitte että miksi se on siellä, niin siksi kun sen saa lukkoon ja vanhempani eivät voi ottaa sitä pois). Viilsin viime yönä.. taas. Kesä pelottaa, kun tulee sellaiset kelit että ei ole 'normaalia' pitää pitkähihaisia. En kestä niitä katseita, niitä kysyviä ilmeitä ja ihmettelyä. Arvet. Miksi oon koskaan aloittanutkaan viiltelemään? Enhän mä silloin aatellut että jäisin siihen "koukkuun" (sairaalta kuullostaa,tiedän). Sen kivun tunteminen ja veren näkeminen saa hyvänolon-tunteen.. Helpotuksen.
H haluasi kovasti että linkkaisin tämän blogin hänelle. En vain jostain syystä uskalla?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti